lauantai 29. lokakuuta 2011

Siveltimestä

Maalaaminen on ollut minulle pakoa arjesta. Hetki, jolloin voi sulkea huoneen oven, laittaa musiikkia taustalle, ja antaa ajan kulua siveltimien parissa.
En muista sitä hetkeä tarkalleen, koska tämä harrastus kävi ikäväksi. Luultavasti se oli eräs joulukuu, jolloin ihmiset sankoin joukoin soittelivat, että voisinko maalata sellaisen tai tällaisen.

Huomasin maalaavani viittä eri taulua keskellä yötä kelloa katsoen, sekä toivoen että jokainen saa tilauksensa ajallaan.

Sana "ei" saattaa kuullostaa negatiiviselta, ihmistä torjuvalta sanalta. Varmaankin siksi en sitä aikoinani käyttänyt tarpeeksi ponnekkaasti, ja jouduin oravanpyörään. Nyt minä sen osaan. Harmikseni maalaaminen on toistaiseksi jäänyt, mutta uskon intohimon vielä jonain päivänä palaavan.

Tässäpä muutama työ menneiltä ajoilta.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Aarrejahdissa


Ihan varkain tässä muutama päivä sitten törmäsin itsetehtyyn isoon nukkekotiin. Nukkekoti on hieman kärsinyt lasten leikeistä, mutta minä näin jo kivan sisustuselementin, kunhan hieman sitä ehostaisin.

Joku vanha herra oli tämän tehnyt lapsenlapsilleen, mutta neidot kasvoivat nukketaloiästä ulos. Soma nukkekoti oli saanut purkutuomion. Tyylilleni uskollisena nappasin tämän vaarin käsien ja roskalavan välistä, ja maksoin kiitollisena nimellisen kirpparihinnan.

Ensin ajattelin kalustaa tämän, mutta luultavasti tästä tulee jotain muuta,

maalaisromanttiseen henkeen tietysti =)

Tässäpä talosta kuva ihan "roskalavaversiona"


 


Nukketalo on saanut useita kerroksia valkoista huonekalumaalia ylleen. 
Mietin edelleen kalustanko tämän, vai laitanko huoneisiin säilytyskorit, jolloin tästä tulisi veikeä laatikosto =)


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Maanantain höpinät

Ajattelin ensin kirjoittaa teille lempijuomastani kahvista, ja siitä kuinka aamukahville pitää aina olla oma tietty mukinsa, päästäkseen oikeaan tunnelmaan. Jätän aiheen kuitenkin tällä erää tähän, koska mielessäni pyörii vain yksi asia. Tuleva joulu. Kyllä. Oikein. Jouluahan minä olen miettinyt jo viikkoja.

En koskaan osta aikuisille lähimmäisilleni joululahjoja. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokin itsetehty on paljon kivempi lahja. Tästähän päästään sitten siihen, että kun ollaan 15 vuotta väkerrelty kaikille itsetehtyjä lahjoja, alkaa väkisinkin ideat loppumaan. Viimejouluna leivoin kakkuja, tein kristallienkeleitä, ja somia saippuoita.

Tänä vuonna keksin virkata joulutötteröitä, joihin voi laittaa namuja, tai vaikka pussillisen kuivattuja suppilovahveroita. Myös suloisia omenakoreja ja sokeripusseja lähtee muutama pukinkonttiin.

Koska aikuisten lahjat alkavat olla pikkuhiljaa tehtynä, voinkin keskittyä pikkupiltteihin.


Mukavaa alkuviikkoa toivotellen,

VaniljaVadelma



Ihana viikonloppu!

Kerrankin onnistuin olemaan järjestämättä mitään menoja viikonlopulle.
Syksy on ollut sadonkorjuun aikaa, joten viikonloput ovat menneet sienimetsässä, omenoiden keruussa, runsaan luumusadon kanssa, tai ystäviä tapaillen. Yhtäkkiä tulee lauantai ja sunnuntai, eikä meillä ole mitään tekemistä. Ihanaa!

No aikani minä jaksoin siivoilla, järjestellä kotia, ja istua sohvalla. Makuuhuonekin meni uuteen uskoon. Peukaloiden pyörittely ei vaan ollut se minun juttu, joten päätin pyöritellä matonkudetta ja virkkuukoukkua. Makuuhuone saa uuden maton ihan näinä päivinä.








Tässäpä valmista mattoa. Kamera vääristää aavistuksen värejä, matto on luonnonvalkoinen =)




Mukavaa ja toimetonta sunnuntaita kaikille!

-VaniljaVadelma-

torstai 20. lokakuuta 2011

Lennä Lennä LeppäKerttu

Nuorimmaiseni on jo 11-vuotias iso tyttö, eikä suvussamme pahemmin ole keijukaisia ollutkaan. Noin 1,5 vuotta sitten lähipiiriämme siunattiin hurmaavalla pienellä prinsessalla, joka sai kasteessa nimen Kerttu. Hän näyttää ihan nimensä veroiselta.

Muutettuamme takaisin synnyinseudulleni, olemme onnekkaana saaneet seurata Kertun elämää hyvin läheltä. Puolessa vuodessa sanavarastoa on kertynyt paljon, hiuksiin on tullut enkelinkiharaa, ja voi tavaton sitä valloittavaa hymyä & pieniä helmihampaita <3

Aviomieheni kanssa olemme aivan sekaisin Kertusta. Tämä tyttö ei haleja, eikä suukkoja säästele. Kunpa meilläkin olisi vielä joskus ihan oma pieni Kerttunen.



tiistai 18. lokakuuta 2011

Yksi keräilee kiiltokuvia, toinen...


Oletteko pistäneet merkille, että kaupoissa ja sisustusliikkeissä katse etsii aina jotain samaa tiettyä tuotetta? Heräsin juuri huomaamaan, että kotonani on kynttilöitä, kynttilänjalkoja, sekä erilaisia tuikkukippoja pienen kaupallisen verran.

Hätäinen silmäily olohuoneessa tuotti tulokseksi 13 erilaista kynttiläalustaa. On korkeaa, riippuvaa, hopeista, lasista, metallista, valkoista, jalallista, ja kaiken kruunaa takka.

Entäpä kynttilävalikoima. Löytyy hunajaa, vaniljaa, syysmarjaa, kanelia, pitkää, tuikkua, pöytäkynttilää, öljykynttilää ja antiikkikynttilää. Mitä teille saisi olla?

Mahdollisesta sähkökatkoksesta huolimatta meillä ei ainakaan vaelleta pimeydessä.

Kynttilät ovat ihania. Ne luovat tunnelmaa, kunnioittavat edesmenneiden muistoa. Ne kertovat rakkaudesta, ja kaipuusta. Herkkusuiden fonduesuklaankin pitävät juoksevana.

Onnistuin vakuuttamaan itselleni, että kynttiläkaupassa voi aivan hyvin piipahtaa tänäänkin.




sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kranssipäivä!

Sunnuntai on siitä mukava päivä, ettei kellään ole kiire. Se tarkoittaa tässä perheessä sitä, että kaikki nukkuvat pitkään, paitsi minä. Minä olen ollut pienestä pitäen aamuvirkku. Kuinka ihanaa onkaan herätä hiljaisuuteen, ja juoda kuppi kahvia kaikessa rauhassa ennen muun perheen heräämistä.

Tänään nousin sängystä aivan erilaisella tuulella. Keitin pannullisen kahvia, ja painelin oikopäätä vaatehuoneeseen. Vaatehuone ei oikeastaan meillä toimita vaatehuoneen virkaa, vaan sieltä löytyy minun askartelutavaroita. Hyllyt notkuvat meriheinästä, pitsinauhasta, maapähkinöistä, pienistä linnuista, söpöistä hiiristä ja niin paljon muusta.

Kaivoin esille muutaman kranssipohjan, kuumaliiman, ja muita oheistarvikkeita. Tänään tehdään kransseja.

Muutaman kerkisin aamun tunteina tekemään, ja sitten tulikin pieni Kerttu 1,5v kyläilemään.





Tässäpä niitä kransseja.


keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Rakkaudesta ruokaan

Käsillä tekeminen ei koskaan ole ollut minulle pelkästään harrastus. Varmaankin juuri siitä syystä minusta aikoinaan valmistui ravintolakokki. Näpertely, ja viimeistely oli pitkään arkipäivää keittiössä, ja kun sitä päivästä toiseen tekee, touhusta katoaa terävin kärki.

16 tunnin työpäivien jälkeen on hankalaa löytää tekemisen iloa siitä mitä osaa. Näin kävi minullekin. Koska perhe vei voiton epäsäännöllisestä työstä, saatoin jälleen antaa luovuuden kukkia niin keittiössä, kuin askartelupöydän ääressä.

Mikään ei ole niin hienoa kuin yllättää aviomies hyvällä ruualla ja yhdessäololla.



Enkeli lentää liihottaa...

Kerran kahvilla ollessani ystäväni teki suursiivousta vintillä ja kellarissa. Viimeiselle matkalleen lähti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mattoja, ikivanhoja kodinkoneita, verhotankoja jne. Huusin stop vanhan ja rikkinäisen kristallikruunun kohdalla. Valaisin ei toiminut, mutta minun kävi surku kauniita kimmeltäviä kristalleja, joten pelastin koko höskän jätesäkin pimeydeltä.
Irrottelin päivätolkulla kristalleja lampunrähjästä, pesin ne, ja jätin kaappiin odottelemaan parempia aikoja.

Eräänä jouluna sain ajatuksen joulukuusenkoristeista. Enkeleitä tuli omaan kuuseen, sekä myös melkoinen määrä myyntiin ja lahjaks
i.

Talven jälkeen enkelit siirtyvät koristeoksille odottamaan kevättä ja kesää.




Maalaisromanttisesti leipomaan!

Jo jokin aika sitten mietin, että miksi kaikkien leivontatarpeiden pitää aina olla kaapissa. Miten ne voisi jättää keittiön työpöydälle käden ulottuville, ilman että koko keittiö roiskuu sateenkaaren väreissä. Muutaman päivän pohdinnan jälkeen olin valmis ottamaan matonkudesäkin ja virkkuukoukun esille. Sokerille omansa, ja jauholle omansa.

Tässäpä lopputulos: 

Muuntautumiskykyä & ajatuksenjuoksua

Olen ollut aina sitä mieltä, että kaikesta voi tehdä jotain. Onneksi en kuitenkaan säästä, tai hamstraa tavaraa hampaat irvessä. Näen esineissä lähinnä mahdollisuuksia, ilman että kaikki tarvitsee tuoda kotiovesta sisään.

Minä olen oppinut vasta muutamien vuosien aikana käymään kirpputoreilla. En varsinaisesti koskaan etsi mitään, tavarat vain pyytävät päästä kotiini. Tämä selitys ei aviomiehelle mene läpi, mutta itseäni olen sillä huijannut monesti.

Jatkossa tulen laittamaan kuvia mm. kirpputorilöydöistä, jotka ovat muuttaneet muotoansa tavalla tai toisella ennen esillelaittoa.

Tässäpä ensimmäinen tarina:

Törmäsin tuolla kuljeskellessani kirpparilla eräänä päivänä vanhaan siniseen rukkiin. Rukki oli rikki, mutta rukinpyörä oli kaikinpuolin ehjä ja siisti. Adoptoin rukin kotiin 15 euron hintaan. Vanhus pääsi eroon jalastaan, ja sai pintaan ehomman maalin. Muutaman koukun ja valkoisen ketjun jälkeen, se pääsi koristamaan uutta isäntäperhettään keittiön pöydän ylle, kerallaan muutama ikivanha kahvikupponen ja vehreä Kissus.


Blogi herää

Minulta meni tavattoman kauan aloittaa tämä yksinkeskustelu täällä. Blogin etusivunhan tein jo kuukausia sitten, mutta koska itsekriittinen olen, jäin pohtimaan liian kauaksi aikaa sisältöä.


Kerrottakoon nyt ensimmäisenä, että olen reilun vuoden päästä nelikymppinen, perheellinen naisihminen. Kotiani asustaa aviomies, ja neljä lasta. Olen intohimoinen sisustaja ja tuunaaja. Kaikkeen pitää jäädä aina oma kädenjälki, vaikka se olisi sutaistava viimeisenä vetona postiluukun kautta =)

Maalaisromantiikka on sydäntäni lähellä, samoin taulujen maalaaminen, ja askartelu. Luulenpa, että blogini tulee täyttymään kaikesta edellämainitusta. 


Tervetuloa jakamaan ajatuksia kanssani.

-VaniljaVadelma-